Arosuden jäljiltä

Thomas Mann maanpaossa

Vuonna 1935 kirjoitti Hermann Hesse eräässä kirjeessään runostaan Besinnung (Harkinta): "He olettavat oikein, että tämän runon yksi seinämä pohjaa perustaan, nimittäin alkaneen 'Harkintani' syntyperään, joka on kristillinen. Kuitenkin tarve antaa muoto johtuu päivänpolttavasta kamppailusta 'biosentrisen' ja 'logosentrisen' katsantokannan kesken, ja minä tahdon tunnustautua 'logosentriseksi'."

Hesse siis erotti  tuon ajan maailmassa  - ja itsessäänkin - kaksi  perustavanlaatuista katsomustapaa toisistaan: biosentrisen ja logosentrisen. Hän myös asettui selkeästi korostamaan  logosentristä tapaa juuri tuolloin. Korostamisen ajankohta on huomionarvoinen.


1930-luvun puolivälissä elettiin natsismin voitokasta nousukautta keskisessä Euroopassa. Adolf Hitlerin johtamat röyhkeät  ja väkivaltaiset - sanottakoon suoraan - gangsterit olivat saaneet haltuunsa Saksan valtiokoneiston  ja tärkeimmät instituutiot ja tekivät jo tihutöitään missä vain pystyivät. Oli pidetty kirjojenpolttajaisia, oli perustettu  keskitysleirejä, Kolmas Valtakunta oli varustautumassa. Oli kohta edessä kristalliyö.

Hermann Hesse oli tajunnut niin kuin vain muutamat harvat, että perustavanlaatuinen luottamuksen puute  'Logosta'  kohtaan oli ajamassa liberaaleja länsimaisia yhteiskuntia hunnigolle ja alennustilaan. Toisaalta kyynisyys, piittaamaton lystinpito ja illuusiottomuus ja toisaalta kapeakatseinen välitön omanvoitonpyynti ja puolivillaiset pelastusopit tekivät yhteiskunnista helppoja saaliita häikäilemättömille sisäisille ja ulkoisille barbaareille.

Oli käymässä yhä kiihtyvämmin toteen W. B. Yeatsin runossaan ilmaisemat profeetalliset ennusteet:


"Kaikki repeää; keskus ei pidä; 

anarkia riehuu maailmassa.

Veren sumentama hyöky on päästetty valloilleen, ja kaikkialla

viattomuuden seremonia hukkuu.

Parhailta puuttuu kaikkinainen vakaumus, kun taas pahimmat

ovat täynnä kiihkeää voimaa."


Kirjeessään  Hermann Hesse  reagoi  epäsuorasti  silloiseen keskisen Euroopan yhä huolestuttavampaan poliittis-yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kehitykseen. Hitler, Josef Göbbels ja Julius Streicher kailottivat propagandaansa, ja miljoonat seurasivat silmät kiiluen  ja Heil Hitler -tervehdyksiä tehden näitä pillipiipareita. Juuri tuona vuonna 1935 John Maynard Keynes  - järkimiehiä jos kuka - totesi natsiporukan rotuopeista: "Valtaan päässeet mielipuolet kuulevat ääniä ilmassa, mutta heidän vimmansa on peräisin joltakulta muutaman vuoden takaiselta akateemiselta kynäilijältä". Keynes viittasi Alfred Rosenbergin ja Houston Stewart Chamberlainin kirjoituksiin. Näihin kyhäelmiin natsit paljolti perustivat  "veren sumentamat", "myyttiset" rotuoppinsa.

Hitlerin Saksan  välittömästä vaikutuspiiristä  täytyi kunniakkaan kulttuurin suurimpien henkisten valojen paeta Hitlerin lynkkaajien ulottuvilta. Pakoon päässeiden  lista kävi muutamassa vuodessa  vaikuttavaksi: Thomas Mann, Bertolt Brecht, Sigmund Freud, Arturo Toscanini, Bruno Walter, Max Born, Erwin Schrödinger, Albert Einstein, Marc Chagall, Enrico Fermi, Leo Szilard. Ja monet  monituiset muut. Hermann Hesse saattoi pysytellä puolueettomassa Sveitsissä, mutta Kolmannessa Valtakunnassa hän oli persona non grata.


Hessen jaotus 'logosentriseen ihmiseen' ja 'biosentriseen ihmiseen' palautuu osittain tavanomaisestikin käsitettyihin vastakohtaisuuksiin: järjen/ irrationaalisuuden, järjen/ tunteen, järjen/ myytin vastakohtiin.

Hesse ei kuitenkaan  tässäkään -1930-luvun puolivälin synkkenevässä - vaiheessa käsittänyt enää järkeä ja myyttiä vastakohtaisina, toisensa poissulkevina voimina. Hän ymmärsi ne pikemminkin ihmismielen komplementaarisina, toisiaan täydentävinä,  prosesseina, jotka ovat ominaisia koko ihmiskunnalle.

Näkemys ilmenee Hessellä jo Arosudessa (1927). Romaanin päähenkilö Harry Haller näet oppii vähitellen hyväksymään persoonallisuutensa molemmat puolet: porvarillisuuden ja arosuden, järjen ja myytin.

Vuonna 1930 julkaistu romaani Narkissos ja Kultasuu  ilmentääkin sitten  selvästi Hermann Hessen uskoa kahteen komplementaariseen ihmisyyden aspektiin. Näitä edustavat teoksessa rationaalisuuteen taipuvainen pappi Narkissos ja "myyttisointiin" taipuvainen taiteilija Kultasuu.