Roomalaisten rakennusten vaiheilla

"...mutta ainoa luotettava näistä kolmesta on viimeinen."

Kehnoissa pukeissa, nöyränä hän saapui Roomaan
ja kävi taloksi vaatimattoman käsityöläisen luo.
Ja sitten esittäytymään senaatille
kohtalon murjomana köyhänä miehenä,
niin kerjääminen luonnistuu paremmin.

               Kavafis: Seleukidi pahastui


Monta monituista vuotta - tämä tapahtui ennen toista maailmansotaa - Washington D.C.:stä tehtiin Uutta Roomaa.

Silloin Amerikan Yhdysvallat ei vielä ollut se mahtava imperiumi, jonka aikakauteen minun sukupolveni on kasvanut. Mutta jo vain 1930-luvulla pääkaupunkiin pystytettiin basilikoja ja klassisia portaikkoja toisensa jälkeen.

Saattoi paikallinen asukas toisinaan saada siellä jopa vaikutelman, ettei hän asunutkaan rakennetussa kaupungissa vaan raunioiden keskessä.

The Commerce Departement.

The Archives Building!

Toteutuivat todellisina kokonaisina rakennuksina monet piranesimaiset marmorikorttelit. Pian ne myös täyttyivät todellisesta hallintoväestä, byrokraateista. Ja toisen maailmansodan loppuun mennessä Washingtonilla sitten olikin otteessaan todellinen maailmanvalta, kaikkine valeroomalaisine monumenttirakennuksineenkin.

Nykyään  maailmanvallan pääkaupungin roomalaiset rakennukset ovat jo ajan myötä patinoituneet, ja paikalliset pulut ja muut siivekkäät varmaan likaavat niitä sen lisäksi, mitä ilmansaasteet saavat aikaan.

Näyttää myös siltä, että viime vuosisadan jälkipuolisko on kohottanut Washingtonin vanhempien imperiaalisten rakennusten naapurustoon valtavia raakoja lasiterästornejakin, jotka ovat omiaan peittämään vanhoja monumentteja ja jotka totta tosiaan saavat vanhan monumentinkin näyttämään lilliputtien talolta verrattuna uljaaseen uuteen arkkitehtuuriin.

John Ruskin sanoi: "Suurten kansakuntien omaelämäkerrassa on kolme osaa - tekojen kirja, sanojen  kirja ja taiteen kirja. Ainuttakaan näistä kirjoista ei voi ymmärtää, ellei lue kahta muuta, mutta ainoa luotettava näistä kolmesta on viimeinen."

Valtiomiehet ja poliitikot - molempia on kumpaakin sukupuolta - saattavat puhua kaikenlaista, toisinaan kaunista ja ylevääkin. Mutta ne puheet yleensä ovat vain tarkoitusten selittelyä, elleivät kiertoilmauksia tai hämäystä. Jos pitäisi arvioida, kumpi kertoo totuuden yhteiskunnasta, rakennushallituksen johtajan puhe vai hänen aikanaan rakennetut talot, on syytä uskoa taloja.


En voi olla muistamatta, kuinka meillä taannoin murehdittiin sitä, ettei Tasavallan Presidentti Tarja Haloselle vain perästäkään kuulunut kutsua George W. Bushin Valkoiseen taloon, eikä juuri Capitoliumin kukkulalle, lähitienoollekaan. Kun sitten silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva sai rapakon taakse audienssin Yhdysvaltain ulkoministerin - viehättävän tummapintaisen naisen! - pakeille ja vielä puolustusministeri Jyrki Häkämies pääsi tapaamaan juuri sotaisasta Irakista kotiin palannutta maailmanvallan puolustusministeriä, olimme muutaman tovin täällä koto-Suomessa hämmentyneitä. Ja Häkämies puhui siellä  CSIS-tutkimuslaitoksessa niin odottamattomia...

Kari Huhta kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.9.2007: "Häkämiehen puhe oli ensimmäinen, joka sai osakseen Suomessa kaikkien jakamattoman huomion." Tällaiset kotimaanuutiset saivat minut pohdiskelemaan kokonaisen syyskuisen sunnuntaiaamupäivän, miten poliittisessa nykyjulkisuudessamme ja valtamediassamme ymmärretään retoriikka.

Runsaasti sitä termiä poliitikot käyttävät, ainakin tarpeen tullen, erityisesti väheksyvässä mielessä. "Tuo kyllä on pelkkää retoriikkaa!" he sanovat. Mutta yhtäkkiä koko valtakunta näyttää tulleen tietoiseksi, mistä retoriikassa myös on kyse.

Puolustusministeri Häkämies tietysti piti puheensa niin, että hän tärkeässä kohdassa korosti asiaansa todellisella retorisella ilmaisukeinolla. Häkämiehen on tarvinnut vain muotoilla : "Suomen kolme tärkeintä turvallisuushaastetta tänään ovat - Venäjä, Venäjä ja Venäjä."

Tavallisen kielen säännöt ovat meille paljolti alitajuisia, ja tarvitaan kielitieteilijä eksplikoimaan ne kieliopiksi. Retorinen puhe kuitenkin on enemmän tai vähemmän vastakohtaista tavalliselle puheelle. Niinpä retorinen kieli kohostaa sääntönsä tavallista ilmeisempinä esiin: tulemme niistä tietoisiksi.

Mitä retorista sääntöä Häkämies käytti? "Kaikki" näyttävät ymmärtäneen heti, että ilmaus oli nimenomaan käyttöyhteydessään erittäin tehokas - siis todella retorinen.

Esiintyikö puolustusministeri Häkämies Washingtonissa  - tulee näin jo vuosien päästä aprikoineeksi - myös hiukan niin kuin Konstantinos P. Kavafiksen  verrattoman runon "viisas" Ptolemaios antiikin Roomassa?

Kavafis kirjoittaa:

"Demetrios, seleukidi, pahastui suorastaan,
kun kuuli että yksi Ptolemaoksista
oli saapunut Italiaan moisessa tilassa -
vain kolmen tai neljän orjan saattamana,
kehnoissa pukeissa ja jalan. Tätä menoa
koko dynastia joutuu naurunalaiseksi Roomassa,
siitä tulee vitsi. Seleukidi tietää kyllä,
että tosiasiallisesti heistä kaikista on tullut
eräänlaisia roomalaisten palvelijoita; hän tietää
että roomalaiset ottavat valtaistuimia pois heiltä
ja antavat niitä kuinka sattuu, mielensä mukaan.
Mutta ainakin ulkonaisesti täytyisi sentään
pitää yllä jonkinlaista arvokkuutta;
ei sopisi unohtaa että he ovat kuninkaita,
että heitä (onnettomia!) yhä sanotaan kuninkaiksi.


Näistä syistä hän harmistui, Demetrios, seleukidi,
ja hetimmiten tarjosi Ptolemaiokselle
purppuravaatetusta, loisteliasta otsaripaa,
arvokkaita jalokiviä, lukuisaa seuruetta
ja palvelijoita ja kalleimpia hevosiaan,
jotta tämä voisi esittäytyä Roomassa
Aleksandrian kreikkalaisen monarkin arvon mukaisesti.


Mutta Ptolemaios, joka oli tullut kerjäämään,
osasi asiansa ja kieltäytyi kaikesta tuosta:
ylellisyyttä tässä nimenomaan ei tarvittu.
Kehnoissa pukeissa, nöyränä hän saapui Roomaan
ja kävi taloksi vaatimattoman käsityöläisen luo.
Ja sitten esittäytymään senaatille
kohtalon murjomana köyhänä miehenä,
niin kerjääminen luonnistuu paremmin."

(Suomentanut Tuomas Anhava)


Sanomalehdissä uutisoitiin välittömästi puheen jälkeen kaikenlaista asian tiimoilta. Jokin poliittinen venäläistaho kuulemma uumoili, että puolustusministerimme oli itse asiassa käynyt kinuamassa amerikkalaisilta rahaa.

Mikä meidän suomalaisten, ts. poliittisen eliittimme  - erityisesti sen Nato-fraktion - kannalta on ensiarvoisen tärkeätä, saattaa amerikkalaisesta näkökulmasta olla small potatoes.

Alituiseen meidän pitäisi miettiä Washington D. C.:n roomalaisten rakennusten sanomaa.