keskiviikko, 17. maaliskuuta 2010

Akkuna, ströömi, Spanjan saali

Volter Kilven Kustavissa




Volter Kilven myöhäistuotannon kielelliset ja tyylilliset erikoisuudet käyvät ymmärrettäviksi, jos tarkastelemme niitä funtionaalisesti emmekä nykykäytännön mukaisen oikeakielisyyden standardikriteerein.

Kilpi pyrki luomaan eepoksia. Suurimpana esikuvanaan hän mainitsi Homeroksen Ilias-eepoksen. Tämän vertauskohdan yhteydessä on muistettava, että Homeroksen kielikään ei ole mitään yleiskieltä.

Se on yksi muinaiskreikan erityinen  mikrokieli, rekisteri, "slangi". Kuten Jukka Kemppinen aikoinaan totesi arvioidessaan Parnassossa (II/1973) Pentti Saarikosken suomennosta Homeroksen Odysseia-eepoksesta, antiikin kreikkalaisessa proosassa ja tieteellisessä tekstissä käytettiin joonialaista murretta, kuorolyriikassa doorilaista ja epiikassa sekakieltä, jossa oli joonialaisia ja aiolialaisia aineksia.

Kilpi on pyrkinyt Saaristosarjassaan luomaan aivan erityisen eeppisen "slangin". Se erottuu muusta suomesta, kuten homeerinen "slangi" erottuu muusta kreikasta.

Kilven kieli on sekoitus vanhaa kirjakieltämme, murteellisuuksia  - lähinnä Kustavin murretta - ja omia yhdyssanoja ja johdoksia ja rinnakkaismuotoja. Vanhahtavat sanat ja sanamuodot kuten aamusti, pyhähuomeltaina, tänäpänä, paatti, hamina, itsellinen, akkuna, ströömi, Spanjan saali luovat kerrontaan arkaaista sävyä, joka on käsiteltävän todellisuuden ja asiain mukaista.

Niilo Ikola huomautti Virittäjässä: "Kilpi oli luodessaan kypsyneen miehuuskautensa suuria teoksia niin syventynyt ja eläytynyt aihepiiriinsä, lounaisen rannikko- ja saaristoseutumme väestön sisäisen ja ulkonaisen elämän kuvaukseen, että hänen teostensa kielikin sai vaikutteita kuvausten kohteena olevan väestön senaikaisesta kielestä."

Voi perustellusti sanoa, että Volter Kilpi on tottunut - Martin Lutherin tavoin - "katsomaan kansaa suuhun". Hän on realistinen kertoja tai kansankuvaaja Saaristosarjassaan, mutta hän on tämän lisäksi paljon enemmän.

Kielellinenkin tyyli on olennaisesti tietynasteista säännönmukaisuutta, invarianssia. Se koostuu kielellisten ainesten yhdistelykuvioista, jotka saadaan aikaan toistamalla sama valinta niissä esitysketjun kohdissa, joissa valinta on mahdollinen.

On siis joukko toistuvia tyylipiirteitä, "kilpimäisyyksiä", joista hänen tekstinsä suurella todennäköisyydellä tunnistaa muiden tekstien joukosta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti