Hiukan teologiaa

Hermann Hesse

Vuonna 1932 kirjoitti Hermann Hesse tutkielman nimeltä Hiukan teologiaa. Sen ensimmäisessä osassa hän julistaa uskoaan "inhimillistymisen triadiseen rytmiin": lapsuuden viattomuus vaihtuu tietoisuuden epätoivoon, joka taas aikanaan johtaa viisauden harmoniseen päätökseen - jossa kaikki vastakohdat sovittavat toisensa.

Jo seuraavana  vuonna  - 1933 - Adolf Hitler ja hänen johtamansa natsit alkoivat perustaa  - monen miljoonan saksalaisen virallisesti ja laillisesti valtaan äänestäminä - Kolmatta Valtakuntaa.

Esseensä toisessa osassa Hesse esittää ikään kuin credonaan näkemyksensä ihmisolentojen kahdesta perustyypistä: järkevästä ja hurskaasta. Hesse luonnehtii:

"Järkevä rationalisoi maailman ja kohtelee sitä kaltoin. Hän on alinomaa taipuvainen kauheaan totisuuteen."

"Hurskas mytologisoi maailman eikä usein ota sitä kyllin vakavasti."

Professori  Theodore Ziolkowski on tähdentänyt, että olisi hedelmällistä yrittää tarkastella kaikkia Hessen myöhempiä romaaneja Hiukan teologiaa -tutkielman pohjalta. Ziolkowskin ehdottama tarkastelulinja avaa laajan komplementaarisuus-ulottuvuuden Hessen tuotantoon - yksi sen rantu on käsitepari logosentrinen/biosentrinen.

PS. Vanha Rankka-Renkoseni - siis Saksalais-suomalainen sanakirja, julkaissut W. O. Renkonen, 7. painos, WSOY, Porvoo 1952 - antaa Hermann Hessen käyttämälle toiselle avaintermille paitsi vastineen järkevä myös merkityksen 'ymmärtäväinen',  ja toiselle avaintermille se antaa paitsi vastineen hurskas myös merkitykset 'lempeä', 'lauhkea', 'hiljainen', 'sävyisä'.

Heinäkuun toisena päivänä vuonna 1937 Thomas Mann kirjoitti sveitsiläisessä sanomalehdessä  - kirjailijan 60-vuotispäivän kunniaksi  - monia oivaltavia ja ylistäviä rivejä  Hessen taiteesta. Mann luonnehti: "Sillä on sielukkaan saksalaisen luonteen romanttinen sointi, monimutkaisuus ja sisäkierteinen luulotautinen huumori - kytkeytyneenä orgaanisesti yhteen ja samaan persoonaan hyvin erilaisten, paljon vähemmän sielukkaiden elementtien kera, kuten psykoanalyysin ja eurooppalaisen kritiikin. Tämän svaabilaisen lyyrisen runoilijan ja idyllisen tarinankertojan suhde wieniläiseen erotologiseen "syvyyspsykologiaan", kuten sitä esimerkiksi ilmentää Narkissos ja Kultasuu, puhtaudessaan ja älyllisessä kiinnostavuudessaan  ainutlaatuisen runollinen romaani, on mitä viehättävimmän luonteinen paradoksi."