Narkissosta ja Kultasuuta ei Hermann Hessen romaanissa voi oikein kunnolla ymmärtää erillään toisistaan. He vaikuttavat pian toisiaan täydentäviltä henkilöiltä. Heidän komplementaarisuutensa ilmenee monin tavoin, tarinan juonessa, heidän psyykensä luonnehdinnassa ja erityisesti heidän keskinäisissä vuoropuheluissaan.
Kultasuun saavuttua luostariin oppilaaksi hänen ja Narkissoksen välille kehkeytyy pian poikkeuksellinen yhteys:
"-- Asukas, johon Kultasuu oli mieltynyt, oli tarkkakatseisempi ja aavisti enemmän, mutta pysytteli erillään. Narkissos tajusi täysin, millainen kiehtova kultalintu laitokseen oli pyrähtänyt. Hän, ylhäisyytensä vuoksi yksinäistynyt olento, vainusi heti Kultasuussa sukulaissielun, vaikka Kultasuu näyttikin kaikessa olevan hänen vastakohtansa. Oppilas oli yhtä vaalea ja kukoistava kuin opettaja tumma ja laiha. Narkissos oli ajattelija ja erittelijä, kun taas Kultasuu vaikutti lapsenmieliseltä uneksijalta. Vastakohtia yhdisti kuitenkin muuan yhteinen piirre: molemmat olivat valioihmisiä, he erottuivat muista selvien lahjojen ja tuntomerkkien puolesta ja kumpikin oli saanut kohtalolta erityishaasteen."
Narkissos on logosentrinen ihminen. Häntä kiehtoo logos, sana, oppi, erittely, järkeily, järjestys. Hän tajuaa varhain, mikä on kohtalon hänelle antama erikoishaaste. Narkissos kysyy:
"Päämääräni? Kenties kuolen koulun johtajana tai apottina tai piispana. Yhdentekevää. Päämääräni on aina asettua paikalle, missä voin parhaiten palvella, missä laatuni, ominaisuuteni ja lahjani tapaavat parhaan kamaran, laajimman vaikutusalan. Muuta päämäärää ei ole. -- Päämäärääni kuuluu myös se, että tulipa minusta opettaja, apotti, rippi-isä tai mikä tahansa, en haluaisi koskaan kokea sellaista, että kohtaisin voimakkaan, arvokkaan ja omintakeisen ihmisen pystymättä häntä ymmärtämään, arvioimaan ja auttamaan."
Niin järkeilijä kuin onkin Narkissoksella on myös kyky ymmärtää toisia ihmisiä: eläytyä heidän osaansa. Tämä hänen ominaisuutensa hämmästyttää sekä luostarin apottia Danielia että Kultasuuta. Ennen kaikkea kuitenkin Narkissos on tieteen mies. Kultasuu huomauttaa hänelle:
"Sinä puhut aina vain erilaisuuksista, olen vähitellen huomannut, että se on sinun suurin ominaisuutesi. Kun esimerkiksi puhut suuresta erosta, joka vallitsee meidän välillämme, minusta tuntuu, että koko eron muodostaa vain tuo sinun merkillinen itsepintainen halusi löytää erilaisuuksia."
Tähän Narkissos vastaa:
"Siinä osut naulan kantaan. Sinä vähättelet eroja, mutta minusta ne näyttävät olevan ainoa tärkeä asia. Olen laadultani oppinut, tiede on kutsumukseni. Eikä tiede, omia sanojasi lainatakseni, ole mitään muuta kuin 'merkillistä itsepintaista halua löytää erilaisuuksia'. Sen olemusta olisi suorastaan mahdotonta luonnehtia sattuvammin. Meille tieteenharjoittajille on tärkeää vain erojen toteaminen, tiede on erottelemisen taitoa. Niinpä ihmisen tunteminen merkitsee niiden tunnuspiirteiden löytämistä, jotka erottavat hänet muista."
Hermann Hesse on sijoittanut romaaninsa Narkissos ja Kultasuu tapahtumat syvälle keskiajan maailmaan, mutta hänen tiedemiessankarinsa ilmentää kyllä hyvin myöhempienkin aikojen tieteellistä ihannetta. Galileo Galilei (1564 - 1642) korostamistaan korosti: "Mittaa, mittaa. Mittaa uudestaan ja uudestaan löytääksesi eroavuuden ja eroavuuden eroavuuden."
Narkissoksesta tulee aikanaan luostarin apotti. Hänen elämänvaiheensa eivät muodostu yhtä värikkäiksi kuin Kultasuun. Kuitenkin juuri hän pelastaa harkitsemattoman ja huikentelevaisen ystävänsä hirsipuusta: tapahtumalla on syvä vertauskuvallisuutensa romaanin rakenteessa.
Kultasuusta sukeutuu sitten moninaisten harharetkien päätteeksi kuvanveistäjä. Kun hän on palannut Narkissoksen mukana vanhaan luostariinsa, hän ryhtyy luovaan työskentelyyn. Narkissos joutuu nyt toteamaan:
"Opin sinulta paljon, Kultasuu. Alan ymmärtää, mitä taide on. Ennen minusta tuntui, että ajatteluun ja tieteeseen verrattuna sitä ei voinut ottaa vakavalta kannalta. Ajattelin suunnilleen näin: koska ihminen on epäilyttävä sekoitus henkeä ja ainetta, koska henki avaa hänelle tien ikuisiin arvoihin, kun taas aine vetää häntä alaspäin ja kahlitsee hänet katoavuuteen, hänen pitäisi pyrkiä aistien maailmasta hengen piiriin kohottaakseen elämänsä tasoa ja löytääkseen sille tarkoituksen. Tavan vaikutuksesta olin kunnioittavinani taidetta, mutta todellisuudessa olin ylpeä ja halveksin sitä. Vasta nyt tajuan, miten monet tiet johtavat tietoon ja ettei hengen tie ole ainoa eikä ehkä paraskaan. Minun tieni se tietysti on ja sillä aion pysyä. Näen kuitenkin, että sinä pääset päinvastaista tietä, aistien kautta, yhtä syvälliseen olevaisuuden salaisuuteen ja kykenet ilmentämään sitä paljon eloisammin kuin useimmat ajattelijat."
0 kommenttia:
Lähetä kommentti